Kiss my Turku

_MG_5119

Kävin viime viikolla esittelykierroksella Turun Logomossa.

Kyseessä on siis se paikka jossa muun muassa kevään The Voice of Finlandin suorat lähetykset järjestetään.

Onneksi tämä asia oli selvinnyt minulle ennen vierailua.

Siskoni oli nimittäin joitain viikkoja sitten maininnut minulle, että hän haluaisi mennä katsomaan Voice of Finlandia, jos hän sattuu olemaan meillä kylässä sopivasti sellaisena viikonloppuna kun Voice-ilta on. Totesin silloin hänelle, että eihän ne nyt täällä ole, ne  on Helsingissä. Olet varmasti katsonut väärin.

Mutta joo, ei ne muuten missään Helsingissä ole. Ne on ihan oikeasti täällä.

Onneksi siis tiesin tuon asian ajoissa. Olisin nimittäin ollut ainut henkilö joka olisi silmät pyöreänä ja monttu auki tujotellut kyseistä tilaa, kun meille ohimennen mainittiin ” tämä on sitten se tila jossa Voice of Finland tapahtumat järjestetään”. Nyt osasin hillitä itseni, ja katselin tilaa muina miehinä tilaa (vaikka oikeasti ajattelin että VAU! Mä oon nyt samassa paikassa missä Michael Monroe tulee olemaan parin viikon päästä. Pitäiskö tekstata siskolle…)

Sain mukaani kassin jossa oli kaiken näköistä mainostavaraa, muun muassa tämä Kiss my Turku muistikirja.

Nyt pitäisi tosin vielä keksiä, mitä tuonne alkaa kirjoittelemaan. Liimaisinko lehdistä leikkaamiani sisustusideoita vai kirjoittaisinko vaikka kirjaan kivoja mietelauseita.

Ideoita?

_MG_5124

Rakas ystävä

IMG_1629

 

Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pidemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni… täytyy olla perinteitä! 

Pikku Prinssi

Antoine Marie Roger de Saint-Exupéry

Helsinkiin!

_MG_4133

Olemme nyt matkalla Helsinkiin. Tämä viikonloppu vietetään etelässä merimieheni siskon ja hänen toisen puoliskonsa eli O:n ja A:n luona :) Viime kyläilystä on niin kauan aikaa ett tätä viikonloppua on odotettu todella paljon!

Viikonlopuksi on suunniteltu vaikka ja mitä, lauantai-iltana lähdemme pienelle miniristeilylle, eli käymme Tallinnassa, jossa me myös vietämme sunnuntaipäivän.

Mutta tänäänkin on luvassa hauskanpitoa. Hyvää ruokaa ja myöhemmin elokuvateatteriin katsomaan Quentin Tarantinon Django Unchained elokuvaa.

En malta odottaa että olemme perillä.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Naiset seinälle!

_MG_5074_MG_5062En tiedä mitä ajattelit kun luit otsikon…

…mutta asia on nyt niin että meillä on vihdoin pari nakua naista seinällä, kivojen mustavalkoisten kaupunkikuvien joukossa.

Nämä on ollut tarkoitus laittaa kehyksiin ja seinälle jo jonkin aikaa, mutta jostain syystä se  on vain jäänyt tekemättä.

Mutta siinä ne nyt ovat!

Olohuoneen nakunaiset. :)

_MG_5053

 
_MG_4976

Voi meidän olohuoneessa toki ihailla paljon muutakin… kuten esimerkiksi maisemia.

Mutta meillä on silti nakukuvia seinällä.