Lennä, lennä

_MG_5644

_MG_5617

If happy little bluebirds fly beyond the rainbow, why oh why can’t I? 

~E.Y. Harburg~

Mainokset

Matkalle lähtee hän

DSC04145

Kultainen matkalaukkuni on otettu esille.

Laukkuni pääsee pian toiselle matkalleen, kun sunnuntaina lennämme

Roomaan

En malta odottaa!

Pakata täytyy tosin jo tänään, sillä lähdemme Helsinkiin jo huomenna.

DSC04146

Mutta ennen kuin mihinkään voi lähteä edessä on tietysti se ikuinen ongelma, nimittäin mitä kaikkea ottaisinkaan mukaani…

Helsinkiin!

_MG_4133

Olemme nyt matkalla Helsinkiin. Tämä viikonloppu vietetään etelässä merimieheni siskon ja hänen toisen puoliskonsa eli O:n ja A:n luona :) Viime kyläilystä on niin kauan aikaa ett tätä viikonloppua on odotettu todella paljon!

Viikonlopuksi on suunniteltu vaikka ja mitä, lauantai-iltana lähdemme pienelle miniristeilylle, eli käymme Tallinnassa, jossa me myös vietämme sunnuntaipäivän.

Mutta tänäänkin on luvassa hauskanpitoa. Hyvää ruokaa ja myöhemmin elokuvateatteriin katsomaan Quentin Tarantinon Django Unchained elokuvaa.

En malta odottaa että olemme perillä.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Pakkailua

Tiistaiaamu on mennyt pakkaamisen merkeissä. Lähden merimieheni kanssa muutamaksi päiväksi Turkuun, joten onneksi tuollaiselle matkalle ei kauheasti tarvitse ottaa mukaan.

Mutta miksi me sitten lähdemme käymään tuolla Turussa?

Koska tammikuussa siitä tulee minun uusi asuinpaikkakuntani.

Oh, California!

Tässä teille hieman esimakua viime kesäiseltä matkaltamme.

Vajaan kuuteen viikkoon mahtui kaikenlaista ja kuviakin meillä on muutama tuhat, joten tässä teille muutama pirteä sneak peak kuva Kalifornian lämmöstä.

Laita vielä kaiuttimien äänet päälle, kuuntele tätä ihanaa [audio:http://marihan.blog.com/files/2012/03/if_youre_going_to_san_francisco-OURKsArvxBQ_fmt34-1.mp3|titles=If You’re Going to San Francisco] If You’re Going to San Francisco kappaletta ja nauti.

Ensimmäisiä päiviä San Franciscossa.

Tällä matkustajalla oli hyvät oltavat takapenkillä, korvat heiluen ja pää ulkona hän viilletti pitkin San Franciscon katuja.

 The Swingin’ Door, San Mateo. Tämän paikan terassilla vietimme monet lämpimät illat. Tutustuimme uusiin ihaniin ihmisiin ja monia tuntui kiinnostavan Suomi niin kovasti, että välillä pöydämme ympärille olikin kerääntynyt suuri joukko uteliaita ihmisiä.

Coit Tower, San Francisco.

Vesi oli kylmää, mutta aurinko lämmitti ihanasti.

Merimieheni Lombard Streetillä.Monet iltapäivät vietimme merimieheni serkun tytön uima-altaalla, mikäs sen parempaa kuin kylmä juoma, viileä vesi, aurinko ja ihanat ihmiset.

Golden gate bridge.

Ja voi että, nautin matkastamme enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan.


Merimieheni ja taustalla San Francisco.

Itsenäisyyspäivänä 4.7 kävimme katsomassa pesäpallo-ottelua.

Väkeä oli ihan hirveästi ja täytyy sanoa, että ääntä tästä porukasta kyllä lähti!

Itse en ymmärtänyt pesäpallosta yhtään mitään, mutta sehän ei minua haitannut.

Itsenäisyyspäiväillan viimeinen kuva.

Paljon haluan vielä teille näyttää tuosta ihanasta reissusta ja upeasta maasta. Mutta jääköön se ensi kerraksi.

Memory box

Viime kesänä matkustin rakkaimpani kanssa Kaliforniaan. Vietimme siellä viisi unohtumatonta viikkoa hänen sukulaistensa luona. Nuo taitavatkin olla elämäni tähän mennessä onnellisimmat viikot. Ikävä on niin suuri, että kyyneleet valuvat vieläkin joka kerta, kun ajattelen tuota kaunista kesää upeiden ihmisten kanssa.

Aikaisemmin meillä on tällainen laatikko, johon olimme keränneet muistoja matkaltamme. Alunperinkin olin ajatellut hankkia hienomman laatikon muistoillemme, kunhan vain sopiva tulisi vastaan.

Ja tänään se päivä koitti kun löysin tämän Blossomista

The perfect memory box.

Muistolaatikko täyttyi Alcatraz lehtiöllä, baseball ottelun lipuilla, San Francisco chroniclen säätiedotus-sivusta, Las Vegasin players clubin korteista, golfpallosta jolla rakas pelasi kun vietimme päivän golfklubilla…

…muutamasta postikortista ja käyntikortista…

…sekä monesta muusta meille tärkeästä lippusesta ja lappusesta.

Nyt tämä kaunis laatikko koristaa olohuonettamme ja odottaa seuraavaa muisteluhetkeä.